maanantai 15. lokakuuta 2012

Toinen kuvauspäivä 13.10.2012 - "Huoneessa oli alligaattori ja vyötiäinen!"


                                          video©TAMK LuovaHulluus


(HUOM! Klikkaa videota suuremmaksi)

Juho Juntusen Suomen vanhimpaan Tattoo You - tatuointistudioon saavuimme kello 19:00 illalla. Paikka muistutti persoonallista autotallia. Kamerat oli huomattavasti helpompi saada paikoilleen kun tilaa oli enemmän. Lisävalaistusta ei juuri tarvittu, joten lediä ei tarvinnut lähteä pystyttämään.

Kuvitusmateriaalia oli liiankin kanssa: lasikaapissa täytetty vyötiäinen sekä baaritiskillä alligaattori suussaan ihmisnuken käsi, kymmeniä vanhoja tatuoinneista kertovia lehtiä ja kirjallisuutta - muun muassa myös maailman rumimmat tautoinnit teos. 

Haastattelu sujui Aapolta yhtä lepposisissa merkeissä kuin Alasenkin kanssa. Juntusella näytti olevan muutama ärhäkkä mielipide muun muassa forssalaisiin sekä Yö-yhtyeeseen, mutta nekin tietysti huumorin varjolla ja hyvin perustein tietysti.

Nella valmistautui haastattelun jälkeen jännittäen ottamaan jo vuosia haaveilemaansa tatuointia, jonka lopulliseksi muodoksi muotoutui oksalla istuva lehtopöllö. Oksasta roikkuu myös narun varassa suuri silmä. Nella kertoi idean tulleen viisaudesta, jonka symbolina pöllö usein toimii kuin toteemieläimenä. Juntunen hoisi tautointia ammattimaisesti ja saimme hienoa materiaalia ammattilaisesta työssään.



perjantai 12. lokakuuta 2012

Ensimmäinen kuvauspäivä 12.10.2012 - "Ympäristössä eli selvästi Luova Hullu"



       (HUOM! Klikkaa videota suuremmaksi)

Kokoonnuimme koululla kello 11:00 valmistelemaan Nellan kanssa kuvaustarvikkeita. Mukaan lähti kaksi Panasonicin kameraa, pari kamerajalkaa, yksi ledivalo telineellä sekä patteriledi. Lisäksi nappasimme tietysti kuulokkeet ja mikrofonin liitettäväksi kameraan sekä reflan, jonka parissa oli hauskoja kokemuksia kun yritimme saada sitä mahtumaan takaisin kuljetuspussiin.

Noin kello 13:45 pääsimme jo lähtemään ystävämme Heidi Lahtisen kyydillä kohti Tampereen Tammelaa. Olimme sopineet tälle päivälle haastateltavaksi monitahoisen kulttuurivaikuttajan Asko Alasen, josta Aapo kirjoittaa myöhemmin asiantuntevan henkilökuvauksen tänne.

Neljän aikoihin olimme  kerrostalon pihassa kuvaamassa alkuesittely pätkää ja pääsimme kuin pääsimmekin jokseenkin helpolla tavaroiden kanssa kiipeämään Alasen asunnolle. Nella yritti painaa valonkatkaisijaa, mutta Aapo pelästyi hänen painavan väärän asunnon ovisummeria ja sihisi: "Ei se SE oo!" Onneksi kyseessä oli valonkatkaisija.



Asunnolla Alanen esitteli kotinsa ystävällisesti ja valitsimme kuvauspaikaksi hänen työhuoneensa, missä riitti eniten lavastuksellista materiaalia. Ympäristössä eli selvästi Luova Hullu. Joka puolella cd:itä, kirjoja, elokuvia sun muita albumeja ja teoksia. Kulttuurin yliannostus valtasi sisimmän.
Lähempää kosketusta saimme muun muassa sarjakuvasarja Korkeajännityksen maailmaan.

Asettelimme Nellan kanssa kamerat jalustoilleen. Nella kuvasi lähikuvaa ja minä yleiskuvaa Aaposta ja Alasesta. Aapo luisti haastattelijana osuvasti ja asiantuntevasti. Kysymykset olivat monipuolisia ja antoivat tilaa haastateltavalle kertoa itse. Alasen vastaukset olivat myös erinomaisia - asiat tulivat järjestyksessä ja kuvasivat hyvin hänen ammattialansa kehitystä ja elämänvaiheita kulttuurin parissa.
Kuvanlaatu temppuili hetken valkotasapainon kanssa, mutta kaikeksi onneksi saimme kahden kameran kuvat säädettyä saman sävyisiksi.

Ikävän yllätyksen tuottivat lähinnä P2 kortit, joilta tuntui tila loppuvan tämän tästä. Olimme varautuneet kolmella 32 GB:n kortilla. Maksimissaan puoli tuntia mahtui parhaimmalla HD laadulla korteille, mikä oli aika yllättävää. Huomasimme onneksemme, että korteilla oli paljon ylimääräistä edellisten opiskelijoiden sälää, mitä saimme sitten poistettua ja vapautettua näin tilaa.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Mikä ihmeen Luova hulluus?



Ohjelmamme nimi on Luova hulluus. Nimi tulee pakkomielteestä taiteeseen, joka ei olisi mahdollista ilman pientä hulluutta. Metsästämme ohjelmassamme monipuolisia ja persoonallisia taiteilijoita kiinnostuneena kuulemaan heidän tarinansa taiteen ja kulttuurin parissa.
Kantava voima ohjelmassa on näyttää taiteilijan intohimo tekemiseensä ja jakaa se katsojille.Tavoitteena näyttää, kuinka taide ei ainoastaan ole kauniita töitä ja materiaa, vaan elämäntapa.

Ohjelmaa on tarkoitus esittää Tammikuussa 2013 Väri-TV kanavalla Ylä-Pirkanmaan alueella sekä internetin ohjelmatarjonnassa.  Ohjelmalla on oma blogi osoitteessa www.luovathullut.blogspot.fi . Välitämme siitä tietoa myös sosiaalisen median kuten Facebookin sekä internet – ja tv-mainosten avulla.